Tarvitsetko haketta?

Tmi Teppo Eerola tekee haketusta asiakkaiden omista puista. Yritys toimii Laitilassa ja sen lähikunnissa. Toiminimen tarkoituksena on vastata hakkeen lisääntyneeseen kysyntään, ja tuottaa laadukasta haketta asiakkaan tarpeen mukaan sekä suurille että pienille laitoksille.

Hakkeen palakokoa on mahdollista säätää. Lisäksi on neljä erikokoista seulaa. Seulojen koot ovat 30 mm, 50 mm, 80 mm ja 100 mm. 30 mm seula toimii aivan pienissä lämpökeskuksissa. 30 mm seulalla tehdyssä hakkeessa ei ole tikkuja. 50 mm seula toimii yli 50 kW laitoksissa. 80 mm seula toimii yli 120 kW laitoksissa. 100 mm seula toimii erittäin suurissa teollisuuskattiloissa, noin 800 kW:sta ylöspäin.

Asiakkaiden toiveet ja tarpeet ovat kuitenkin yksilöllisiä, joten seulakoko määritellään yhdessä asiakkaan kanssa keskustelemalla sekä joskus myös kokeilemalla. 

Ota yhteyttä ja kysy lisää. 

Alun perin ajatus hakkurin ostoon lähti siitä, kun veli hankki hakelämmityksen. Kaikennäköisiä hakkureita kävi tekemässä haketta, mutta moni oli niin pieni, että piti nähdä paljon vaivaa, jotta puut saataisiin sopimaan hakkuriin. Nyt kun oman hakkurin syöttöaukon koko on 75 x 114 senttiä, niin jää enää harvoin puita, jotka eivät mahdu hakkuriin.